Keskeneräisiä kaupunkeja -matkakirja julkaistu

Keskeneräisiä kaupunkeja -kirja

Pakersin kasaan kirjan matkastani Itä-Euroopassa. Koukataan siinä länteenkin noin niin kuin vertailun vuoksi. Matkan tein jo 1990-luvun lopulla ja sain muistiinpanoni vasta nyt kansiin, joten välissä ehti kummasti vierähtää 26 vuotta.

Kirjan pääroolissa ovat kaupungit. Ihmisten tehtävä on tässä kirjassa toissijainen, sivuroolinen. Kaupungit muovaavat tässä ihmisiä, puristavat niitä koneistostaan, eikä toisin päin. Kirjoittajan katse hiertelee rakennusten julkisivuissa, kaduissa ja tunnelmissa.

Tarkastelen entisen itäblokin kaupunkien kohtaloita, julmia hetkiä ajassa, sitä sekaannuksen ja harhailun tilaa, jossa ne vielä tuolloin olivat.

Kun kokemuksia vertaa nykypäivään, huomaa että monet ongelmat yhä ovat olemassa, eikä helppoja ratkaisuja ole saatavilla.

Varsovasta kirjoitan näin:

Nowy Świat -katu tuntuu loputtomalta. Nimi tarkoittaa uutta maailmaa, sillä alue erottui 1600-luvulla tyyliltään vanhasta kaupungista. Nyt katu on kuin Veikselin sivuhaara, jossa ihmisaaltojen vyöryt pauhaavat toisiaan vasten. Talot kulkevat kadun molemmin puolin muureina, ja näyttää kuin tuo kaikki olisi samaa loputonta rakennusta, jonka taloiksi naamioidut kaistaleet on erotettu toisistaan värein.

Kirjaa voit ostaa mm. täältä:

BoD:n verkkokirjakauppa: Keskeneräisiä kaupunkeja

Kalkkirappauksen alla hirsikeho

Vanhan merikaupungin keho on hirsirunkoinen. Sen huomaa jos kiskoo lautoja rakennusten seinistä, hakkaa irti rappausta tai tarkastelee kirvesmiehen käsissä olevaa vanhaa puutaloa.

Paljastaa sen raatihuonekin, joka on kalkkirappauksen avulla saatu näyttämään arvokkaammalta. Kivi oli arvokas rakennusaine, ja siksi sitä jäljiteltiin porvarien ja säätyläisten taloissa. Halvimmat talot olivat harmaapintaisia, ja kun rahaa kertyi, lisätiin punamultapinta. Keltamulta oli askel vielä kalliimpaan suutaan, ja varakkaimmat peittivät hirsipinnan rappauksella.

Prosessi eteni niin, että hirret saivat ensin painua useita vuosia rakennuksen valmistuttua, kunnes seinään iskettiin viiden sentin välein tuurnalla 20–30 milliä paksuja puutappeja, joihin laasti sidottiin. Sian karvaa käytettiin rappauslaastin sideaineena.  Paksuutta rappauksella oli noin 70-80 milliä.

https://yle.fi/a/3-11167022