Vanhan merikaupungin keho on hirsirunkoinen. Sen huomaa jos kiskoo lautoja rakennusten seinistä, hakkaa irti rappausta tai tarkastelee kirvesmiehen käsissä olevaa vanhaa puutaloa.
Paljastaa sen raatihuonekin, joka on kalkkirappauksen avulla saatu näyttämään arvokkaammalta. Kivi oli arvokas rakennusaine, ja siksi sitä jäljiteltiin porvarien ja säätyläisten taloissa. Halvimmat talot olivat harmaapintaisia, ja kun rahaa kertyi, lisätiin punamultapinta. Keltamulta oli askel vielä kalliimpaan suutaan, ja varakkaimmat peittivät hirsipinnan rappauksella.
Prosessi eteni niin, että hirret saivat ensin painua useita vuosia rakennuksen valmistuttua, kunnes seinään iskettiin viiden sentin välein tuurnalla 20–30 milliä paksuja puutappeja, joihin laasti sidottiin. Sian karvaa käytettiin rappauslaastin sideaineena. Paksuutta rappauksella oli noin 70-80 milliä.